Aiemmin keväällä Bandai Visual USA ilmoitti julkaisevansa True Tearsin R1-markkinoille japanilaisella julkaisutahdilla, eli ensimmäinen jakso omalla DVD:llään ja sen jälkeen kaksi jaksoa per DVD. Hieman herätti kränää, täällä länsimaissa kun ollaan niin kovin totuttu siihen 3-4 jaksoon per DVD. Myöhemmin Bandai ilmoitti miettivänsä toisenlaista julkaisustrategiaa ja julkaisupäivä on siirretty toistaiseksi tulevaisuuteen. Veikkauksia ja toiveita on esitetty bluray -boksista, mutta jää nähtäväksi. Taitaa vielä tässä vaiheessa olla pelkkä bluray-julkaisu taloudellinen itsemurha. Pointsit kuitenkin siitä että alunperin suunnitelmissa oli jättää englanninkielinen dubbaus kokonaan pois, tosin sekin on nyt uudestaan harkinnan alla.
Sitten itse asiaan.
True Tearsissa tyttöjen koulupuku on yksiosainen olkainmekko, valkoisen punaraitaisen paidan kanssa. Sievänä yksityiskohtana ovat vyötärön pienet rusetit. Ensimmäisen puolentoista sekunnin sisään kenelle tahansa vähänkin enemmän animea seuranneelle pitäisi tulla mieleen Neon Genesis Evangelionin seifuku, tämä versio tosin huomattavasti lyhyemmillä olkaimilla. Keskellä mekon miehustaa koreilee koulun vaakuna, jonka laiskat animaattorit ovat jättäneet lähes joka kerta piirtämättä. Taisi jäädä yhden käden sormilla laskettavaksi se määrä kohtauksia missä vaakunan detailia on edes yritetty piirtää.

Koulun vaakuna löytyy myös poikien koulupuvun kauluksesta. Pojilla on taas niin tylsän perinteinen gakuran suorien housujen kanssa ettei viitsisi edes mainita. Yksi hahmoista käyttää räikeän vihreää hupparia takin alla, joten pukeutumissäännöstöä ei koulussa ilmeisesti kauhean tarkasti seurata. Myös tytöistä yksi käyttää repsottavia saapikkaita perinteisten mary jane -mallisten kenkien sijaan.
Hameet noudattavat poikkeuksetta siveää polvimittaista linjaa, eikä sarjan aikana nähdä “vahingossa” tuulen ylösnostamia hameita. Sarja liikkuu ylipäätään aika siveällä linjalla, joten pervojen pantsushottien metsästäjät joutuvat ikävä kyllä etsimään niitä muualta.
Juonensa puolesta aivan ihana kolmiodraama joka uhkaa laajeta neliöksi sarjan edetessä. Oli aivan pakko katsoa koko sarja lähes yhteen putkeen sillä juoni ei hellittänyt hetkeksikään.
Hus hus katsomaan siitä!


