Kyyläävä neitsyt

17 03 2008

Joskus tapahtuu kulttuuritekoja, ja sitten tapahtuu Kulttuuritekoja.

Väittäisin Maria-sama ga miterun jenkkilisensoinnin kuuluvan jälkimmäiseen kastiin. Suhteellisen rohkea veto tänä aivottomien shounenmäiskintöjen ja haaremisarjojen kultakautena. Ensimmäinen kausi kolahtaa kauppoihin heinäkuun lopussa, ja 49.99$ MSRP tarkoittaa alta 20 euron lopullista hintaa meikäläisille. Ei paha raha alkuunkaan.

Kun nyt kerran aihetta sivutaan, niin pikainen vilkaisu sarjan koulupukuihin.

marimite yleiskuva

Kyseessä on varsin klassinen seilorimalli, joskin tyttökoulun siveä hameen pituus pelastaa paljon. Puoliväliin pohjetta ulottuva hame ei juurikaan anna mahdollisuuksia niin kovin suurta osaa nykyisistä sarjoista riivaaville pikkuhousujen vilauttamisille, vaikka kuinka sattuisi tuulenpuuska sopivasti kohdalle.

marimite lähikuva

Kermanvärinen kaulus ja hihansuut luovat silmää miellyttävän kontrastin koulupuvun säädyllisen harmaan yleisvärityksen kanssa. Kauluksen ja hihojen yksi paksu raita ei hypi silmille, ja sävyssä on menty hieman koulupuvun harmaata tummempaan. Perinteisen järkyttävä ranskanlippu-väriskaala loistaa poissaolollaan, ja täydet pisteet siitä.

Joku voisi sanoa Marimiten koulupukuja jopa tylsiksi, mutta itse väittäisin että niillä saavutetaan juurikin yksi yhtenäisen pukeutumisen perustavoitteista: kun hahmot eivät loista riikinkukkoina, he tulevat esiin omalla persoonallaan.


Toiminnot

Tietoa

3 vastausta

16 04 2008
Kaarina

Mielenkiintoinen aihe, ja tästä sarjasta itse pidän kovin. Yksinkertaiset ja säädylliset koulupuvut ovat ehdottomasti tärkeä osa sarjan tunnelmaa.

Kiinostaisiko sinua tulla Kirsikankukkaconiin puhumaan koulupuvuista animessa? Minusta aiheessa olisi potentialia mielenkiintoiseen esitykseen. Jos kiinnostaa, niin laita minulle sähköpostia, nettisivuilta http://kikucon.animeunioni.org löytyy lisätietoa.

12 05 2008
Axsu

Löysin blogisi kun olit kirjoittanut tämän Marimite artikkelin ja menetin sydämeni blogillesi, ainoa toiveeni on että kirjoittaisit enemmän :D

siispä enemmän juttuja ja lisää koulupukuja, kuuluu minun vaatimaton toiveeni !

Kiitos, juuri tälläistä blogia olen halunnut lukea ! Pidän myös kikkailemattomasta kirjoitustyylistäsi.

12 05 2008
puhtaatvalkeatlakanat

Kiitoksia vaan kovasti, kiva huomata että muitakin ihmisiä kiinnostaa edes jokseenkin samansuuntaiset asiat =)

Pyrin kirjoittamaan jatkossa enemmän mutta välillä elämä(tm) vie eikä ehdi vahtaamaan uutta animua niin ahkerasti.

Jätä kommentti