Sydämen melodia

Piano tuli pienenä yllätyksenä Kosuke Fujishiman kynästä. Herran aikaisempien tuotoksien (mm. Oh! My Goddess ja You’re under arrest) perusteella olisi voinut odottaa taas vauhdikasta komediaa, mutta Piano lyö käsijarrun päälle ja etenee hyvinkin verkkaiseen tahtiin. Sarja keskittyy päähenkilö Miun elämään ja piano-harrastukseen, ja jakson hurjin juonikuvio saattaa olla kissan katoaminen tai pianotunnilla käyminen. Mikäli etsii vauhdikasta toimintaa, elämää suurempaa draamaa tai paljasta pintaa kannattaa jättää Piano väliin. Toisaalta mikäli etsii sarjaa.. elämästä, pienistä asioista ja siitä miten ne vaikuttavat meihin, Piano on ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

Kulttuuritekona voitaneen tässä vaiheessa mainita Right Stufin boksijulkaisu loppuvuodesta 2006, parilla kympillä saa koko sarjan hyllyynsä.

Koulupukuna on suorastaan esimerkillisen klassinen kaksiraitainen seilorimalli. Kauluksen ja hihansuiden väriksi on valittu tumma siniharmaa, joka viininpunaisen huivin ja raitojen kanssa erottaa koulupuvun hyvin tylsästä sinipunavalkoisesta massasta. Tummat neutraalit värit tekevät puvun väriskaalasta hyvinkin silmäämiellyttävän, eikä huivin ruskeaa lähentelevä viininpunaisen sävy hyppää silmille niin kuin valitettavan usein punaisilla huiveilla on valkoisen kanssa tapana tehdä.

Tumma vekkihame hieman alle polvenmittaisena. Tietysti tytöillä on tapana lyhentää hametta haluamaansa mittaan, ja vasemmalla onkin menty suhteellisen rohkeille rajoille. Tiedä sitten mikä on koulun säännöissä asetettu rajaksi.

Poikien koulupukuna jälleen perinteinen gakuran ja suorat tummat housut. Kauluksessa sentään kivasti luokka-aste mainittuna roomalaisella numerolla. Kuvassa onkin jo nähtävillä koulupuvun talvitakki..

..joka ei sinällään tuo mitään suuria yllätyksiä. Kyseessä on ihan perinteinen nelinappinen koulupuvun tumma takki, samaa näkee miltei jokaisella koululla suurin piirtein samanlaisena.

Pianon seifuku on mainio esimerkki siitä kuinka perinteisestä seilorimallista saadaan massasta edukseen poikkeava pelkästään sillä että vaihdetaan väriskaalaa hieman vähemmän silmiinpistäväksi. Mielellään näkisi useammissa sarjoissa vähän hillitympiä värejä, mutta usein tuntuu siltä että hahmosuunnittelijoiden päässä ei juuri muuta neonvärien lisäksi liiku.

Tästä oli tarkoitus tulla Yotsunoha-löpinää mutta en saanut vielä otettua hyviä kuvia jaksoista rikkinäisten filujen takia. Ehkä sitten ensi kerralla!

Lucky Star limited edition dvd-boksi

Toihan se posti vihdoinkin Lucky Starin limited edition dvd-boksin. Sen verran reilusti on krääsää laitettu mukaan että $64.98 MSRP tuntuu kohtuulliselta. Tietysti alennuksien ja dollarin kehnon kurssin takia hinnaksi jää 23.47€, joka ei ole ollenkaan paha hinta dvd:stä, boksista, kahdesta cd:stä, t-paidasta ja hassusta suklaakornetti(?)ruudunpuhdistajaliinasta.

Boksi itsessää on varsin jämäkän oloinen, ja etuosan luukkujen reunoihin on piilotettu magneetit joten ne pysyvät napakasti kiinni. Mekanismi toimii niin hienosti että boksia tekee mieli aukoa ihan vain sen takia että saa napsauttaa luukut takaisin kiinni. Bonusta heruu myös näppärästä vetonarusta, jonka avulla kiekot saa nykäistyä (täydestä) boksista ulos repimättä sormiaan verille reunoihin.

Mukana tullut t-paita on luonnollisesti aivan järkyttävä teltta. Jenkkien XL-koko pitää huolen siitä ettei tästä maasta kovin montaa ihmistä löydy jolle paita olisi sopivan kokoinen.

Paidassa on kuvana tyttöjen koulupuvun talviversio edestä ja takaa kuvattuna. Ideana ihan hauska mutta hieman tökerö toteutus. Toisaalta ehkä tätä paitaa ei olekaan tarkoitettu julkiseen käyttöön, ainakin meillä sille löytyi välittömästi käyttöä pyjamana.

Heinäkuussa sitten vol.2 limited edition, paidassa Konatan koulu-uimapuku -.-;

Lucky Starin koulupuvuista lisää hieman myöhemmin, jahka saan aikaiseksi.

ef ~a tale of memories~

Loppuvuodesta 2007 pyörinyt ef ~a tale of memories~ vakuutti minut jo heti ensimmäisestä jaksosta lähtien. Visuaalinen kerronta käyttää negatiivikuvaa, maskeja ja muita kikka-kolmosia tuomaan dialogin lähemmäksi katsojaa, ihan kuin olisi puhujan pään sisällä. Vaikea selittää, mutta tavallaan visuaaliset efektit tuovat hyvin vahvan läsnäolon tunnun. Katsoja ei ole etäinen seuraaja kolmannessa persoonassa, vaan hahmot tuntuvat todellisilta ja uskottavilta.

Osaltaan erikoisen lähestysmistavan selittää se ettei ohjaaja (Shin Ōnuma) halunnut tutustua käsikirjoitukseen ennen sarjan tekemistä, vaan hän halusi ohjata sarjan katsojan näkökulmasta.

Tietysti kun kyseessä on visual noveliin perustuva anime, täytyy mukana olla jokin koukku. Tässä tapauksessa yksi hahmoista ei auto-onnettomuuden takia pysty muistamaan mitään 13 tuntia kauempaa, ja tällä saadaan pedattua sarjaan elämää suurempaa draamaa.

Muuten sarja noudattaa juoneltaa tuttuja toimivaksi havaittuja kaavoja. On kolmiodraamaa pojan, lapsuudenystävän ja uuden ihastuksen välillä, milf-äitiä ja pervoa naapuria. Kyseinen naapuri keräilee koulupukuja mutta harmillisesti asiaa sivuttiin vain koomisessa mielessä.

Itse koulupukuun on panostettu mukavan paljon. Puvussa on paljon yksityiskohtia jotka varmasti saavat cosplay-ihmiset repimään hiuksia päästään, tosin ei tietenkään Gundamia vastaavassa määrin mutta kuitenkin. Sarjan seitsemänteen osaan mennessä koulupukua ei vielä ollut näytetty puoliksi puettuna, mutta ainoa asia joka päältä päin ei selviä on paidan leikkaus ja mekon mahdollisten(?) hihojen pituus bolero-tyyppisen yläosan alla. Cosplaytä ajatellen niillä ei sinällään ole väliä, se mikä ei näy ei ketään ahdista. Mikäli aikoo strippausta harrastaa voinee valita jonkun soveliaamman hahmon sellaiseen toimintaan.

Hihansuiden raidassa on päädytty juuri siihen ratkaisuun josta itse pidän eniten, suorat kontrastivärit kauluksen raidan kanssa. Yksinäinen raita on ihan hyvä valinta, useampi luultavasti antaisi vain sekavan ja ylitehdyn vaikutelman.

Mekon edessä kulkevat nappirivit on piirretty niin harvoin animessa kokonaan, että ne jäävät helposti huomaamatta. Tuollaiset yksityiskohdat kuitenkin saavat puvun erottumaan massasta vaikka niillä ei ilmeisesti mitään käytännön funktiota ole. On vaikea kuvitella että kukaan oikeasti tekisi tarkoituksella (toimivaa) kaksirivistä napitusta pitkään mekkoon.

Kaulan rusetissa on päädytty hyvinkin omaperäiseen ratkaisuun, sillä nauhka kulkee perinteisen käännekauluksen sijaan pienissä lenkeissä kaulan ympäri, ja itse kaulus on suora käänteetön papinkaulus korkealla napituksella. Mikäli paidassa olisi pitsisomisteet sen voisi kuvitella käyvän mitä parhaiten lolita-mekon kanssa.

Kauluksen takana on yksityiskohtana siivekäs risti. Kyseistä logoa ei juurikaan sarjan aikana näe, piirtäjät joko jättävät sen kokonaan piirtämättä tai tyytyvät hutaistuun pyörylään tai kolmeen vierekkäiseen viivaan. Tuon logon olisi mielellään nähnyt esimerkiksi koululaukussa tai vaikkapa vaakunassa poikien takissa.

Vyötäröllä pelivaraa kokojen suhteen antaa rusettikiristys, tosin lähinnä esteettinen funktiohan noilla usein tuntuu olevan. Ja mikäs siinä, rusetteja ei tässä maailmassa koskaan ole tarpeeksi.

Nähtävissä jälleen kerran uskomatonta omaperäisyyttä ja hahmosuunnittelijan tajuntaaräjäyttävät ratkaisut poikien koulupuvussa. Ei tuosta voi edes sanoa mitään, käy sekä historian tunnille että hautajaisiin.

Lisenssiä odotellessa, Geneonin tuottama sarja joten voisi olettaa tämän päätyvän piakkoin R1-alueelle myyntiin.

True Tears

Aiemmin keväällä Bandai Visual USA ilmoitti julkaisevansa True Tearsin R1-markkinoille japanilaisella julkaisutahdilla, eli ensimmäinen jakso omalla DVD:llään ja sen jälkeen kaksi jaksoa per DVD. Hieman herätti kränää, täällä länsimaissa kun ollaan niin kovin totuttu siihen 3-4 jaksoon per DVD. Myöhemmin Bandai ilmoitti miettivänsä toisenlaista julkaisustrategiaa ja julkaisupäivä on siirretty toistaiseksi tulevaisuuteen. Veikkauksia ja toiveita on esitetty bluray -boksista, mutta jää nähtäväksi. Taitaa  vielä tässä vaiheessa olla pelkkä bluray-julkaisu taloudellinen itsemurha. Pointsit kuitenkin siitä että alunperin suunnitelmissa oli jättää englanninkielinen dubbaus kokonaan pois, tosin sekin on nyt uudestaan harkinnan alla.

Sitten itse asiaan.

True Tearsissa tyttöjen koulupuku on yksiosainen olkainmekko, valkoisen punaraitaisen paidan kanssa. Sievänä yksityiskohtana ovat vyötärön pienet rusetit. Ensimmäisen puolentoista sekunnin sisään kenelle tahansa vähänkin enemmän animea seuranneelle pitäisi tulla mieleen Neon Genesis Evangelionin seifuku, tämä versio tosin huomattavasti lyhyemmillä olkaimilla. Keskellä mekon miehustaa koreilee koulun vaakuna, jonka laiskat animaattorit ovat jättäneet lähes joka kerta piirtämättä. Taisi jäädä yhden käden sormilla laskettavaksi se määrä kohtauksia missä vaakunan detailia on edes yritetty piirtää.

Koulun vaakuna löytyy myös poikien koulupuvun kauluksesta. Pojilla on taas niin tylsän perinteinen gakuran suorien housujen kanssa ettei viitsisi edes mainita. Yksi hahmoista käyttää räikeän vihreää hupparia takin alla, joten pukeutumissäännöstöä ei koulussa ilmeisesti kauhean tarkasti seurata. Myös tytöistä yksi käyttää repsottavia saapikkaita perinteisten mary jane -mallisten kenkien sijaan.

Hameet noudattavat poikkeuksetta siveää polvimittaista linjaa, eikä sarjan aikana nähdä “vahingossa” tuulen ylösnostamia hameita. Sarja liikkuu ylipäätään aika siveällä linjalla, joten pervojen pantsushottien metsästäjät joutuvat ikävä kyllä etsimään niitä muualta.

Juonensa puolesta aivan ihana kolmiodraama joka uhkaa laajeta neliöksi sarjan edetessä. Oli aivan pakko katsoa koko sarja lähes yhteen putkeen sillä juoni ei hellittänyt hetkeksikään.

Hus hus katsomaan siitä!

Kyyläävä neitsyt

Joskus tapahtuu kulttuuritekoja, ja sitten tapahtuu Kulttuuritekoja.

Väittäisin Maria-sama ga miterun jenkkilisensoinnin kuuluvan jälkimmäiseen kastiin. Suhteellisen rohkea veto tänä aivottomien shounenmäiskintöjen ja haaremisarjojen kultakautena. Ensimmäinen kausi kolahtaa kauppoihin heinäkuun lopussa, ja 49.99$ MSRP tarkoittaa alta 20 euron lopullista hintaa meikäläisille. Ei paha raha alkuunkaan.

Kun nyt kerran aihetta sivutaan, niin pikainen vilkaisu sarjan koulupukuihin.

Kyseessä on varsin klassinen seilorimalli, joskin tyttökoulun siveä hameen pituus pelastaa paljon. Puoliväliin pohjetta ulottuva hame ei juurikaan anna mahdollisuuksia niin kovin suurta osaa nykyisistä sarjoista riivaaville pikkuhousujen vilauttamisille, vaikka kuinka sattuisi tuulenpuuska sopivasti kohdalle.

Kermanvärinen kaulus ja hihansuut luovat silmää miellyttävän kontrastin koulupuvun säädyllisen harmaan yleisvärityksen kanssa. Kauluksen ja hihojen yksi paksu raita ei hypi silmille, ja sävyssä on menty hieman koulupuvun harmaata tummempaan. Perinteisen järkyttävä ranskanlippu-väriskaala loistaa poissaolollaan, ja täydet pisteet siitä.

Joku voisi sanoa Marimiten koulupukuja jopa tylsiksi, mutta itse väittäisin että niillä saavutetaan juurikin yksi yhtenäisen pukeutumisen perustavoitteista: kun hahmot eivät loista riikinkukkoina, he tulevat esiin omalla persoonallaan.

Animesta näytellyksi: Hana Yori Dango

Hana Yori Dango -anime pyöri televisiossa vuosina 1996-1997, kokonaiset 52 jaksoa. Näytelty sarja vastaavasti vuonna 2005 yhdeksän jakson kauden ja vuonna 2007 11 jaksoa. Juoneen ei sinällään ole kajottu, mutta seifukuissa on huomattavia muutoksia.

Alkuperäinen seifuku on hyvin vaalea beige pikkutakki kaksirivisillä napeilla, valkoinen kauluspaita, punainen ohut rusetti sekä lila vekkihame.

Doramassa vanha malli on hylätty täysin ja siirrytty “tuoreempaan” tyyliin. Värinsä viininpunaiseksi vaihtanut pikkutakki on muuttunut yksiriviseksi, lisättynä koulun vaakunalla, sekä kaulan ohut rusetti vaihtunut leveämmäksi malliksi kultaisella napilla.

Tuo kultainen nappi on juuri sellainen näppärä yksityiskohta mitä soisi näkevän seifukuissa useamminkin. Toinen vastaava tulee mieleen heti Air-animen seifukun kauluksesta, mutta sille sarjalle onkin todennäköisesti tulossa oma merkintänsä lähitulevaisuudessa.

Alkuperäinen vaalea pikkutakki sopi todella hyvin animesarjan murrettuun värimaailmaan, joka hyvin tunnollisesti vältti kirkkaita päävärejä ja pysytteli hillityssä seepia-skaalassa. Voin toki ymmärtää että haalean vaaleat värit eivät televisiosarjassa näytä niin hyvältä, mutta mallissa olisin mielellään nähnyt enemmän uskollisuutta esikuvalle. Nyt pelkkää kuvaa vilkaisemalla ei voi mitenkään arvata minkä animen pohjalta televisiosarja on tehty.

Strawberry Panic 1/3

Mansikkapaniikki. Pinnan alla poreilevaa tyttörakkautta Marimiten tyyliin, reilusti kehnommin toteutettuna. Aina ei voi voittaa, ei edes jokaisessa yuri-animessa.

Kolme koulua, kolme täysin erilaista koulupukua. Aloitetaan siitä mistä sarjakin, St. Miatresta.

Koulupukujen yleis-design on tyttökoululle tyypillisen siveä, suorastaan klassinen yksiosainen pitkähihainen mekko. Ensimmäisenä huomio kiinnittyy erikoisen malliseen kaulukseen joka reunustaa pirteää vihreää kravattia.

Kermanvärinen kaulus ja muotoon leikatut hihansuut ovat kiinteä osa mekkoa, ja alla näyttäisi olevan pukeutumiskohtauksista päätellen mikä tahansa lyhythihainen paita.

Alaselkärusetti! Heikkouteni!

Helma (siveästi) hieman yli polven, sukkina tummat polvisukat.

Kyseinen koulupuku siis vain yksi sarjan kolmesta koulusta, myöhemmin palataan varmasti myös muiden koulujen pukuihin. Tässä kyseisessä mallissa vain selän rusetti ja erikoinen kaulus antavat etuajo-oikeuden.

H2O - Footprints in the sand

Tammikuussa alkanut H2O ~Footprints in the Sand~ ei sarjana varsinkaan alkuvaiheessa sinällään vakuuta. Tuttua ja turvallista kouluhaaremihuttua puhkikalutulla koulukiusaamis-twistillä. Mutta asiaan:

Makura-softin alkuperäiset vaate-designit on varsin uskollisesti siirretty animeen. Tyttöjen koulupuvun kauluksien ankkurikuvio on mukava lisä, mutta muuten pukujen malli on varsin tavanomainen: hame yli polven, liivi ja valkoinen puhvihihainen paita.

Poikien koulupuvussa toistuu hauskasti tyttöjen hihojen muoto hieman hillitymmin, ja reunan raitakuvio. Loppujen lopuksi kyseessä on kuitenkin vain pieni yksityiskohta muuten niin järkyttävän tylsästä kauluspaita + suorat housut -yhdistelmästä jota näkee aivokuolemaan asti sarjasta toiseen.

Mikä siinä on ettei tyttöjen koulupuvuissa ah-niin-tavallinen liivi kelpaa poikien koulupukuun? Sopii varsin hyvin koulun pikkutakin kanssa.

Päällimmäisenä mieleen jää Otohan panta, ja sen ihanat nuottikuvioiset tupsut. Tuo sopii niin hyvin koulupuvun tyyliin, että on suorastaan harmi ettei se ole ihan virallinen osa kokonaisuutta myös muilla tytöillä.

Tästä.

Jostain on aloitettava. Olkoon se sitten tämä, ilman sisältöä.